"Mulla on mennyt jo melkein 10 vuotta rintasyövän kanssa."

Kun ensimmäisen kerran kuulin sairastavani rintasyöpää, se oli aika pysäyttävä juttu. Vaikka olinkin siinä käsityksessä kuten monet muutkin, että se paranee aina. Sitten kun se uusiutui, oli sekin iso järkytys. Samoin kuin se, kun reilu vuosi sitten syövän todettiin levinneen. Mutta mä olen suhtautunut tähän kaikkeen niin, että kyllä mua hoidetaan. Välillä vaihtoehdot ovat olleet vähissä, mutta aina mulle on löytynyt joku hoito.

Mulla on mennyt jo melkein kymmenen vuotta rintasyövän kanssa. Ihan hyvin tämän kanssa siis voi elää. 
Mua helpottaa se, että lähipiirissä on tiedetty alusta alkaen, että sairastan syöpää. Siitä voi puhua ihan normaalisti, mutta en odota, että siitä puhutaan aina. Minua tietysti kiinnostaa kuulla myös, mitä muille on tapahtunut. Jotkut tuttavat eivät olleet koskaan kuulleet, että syöpäsairaasta voi tulla kroonikko. Sitä sanaa ei kai ollut käytetty syövän yhteydessä.

Mä vaan yritän elää niin normaalia elämää kuin pystyn. Vaikka välillä rassaa, kun syöpä aikatauluttaa koko elämän. Silti yritän matkustaa ja reissata ja tehdä kaikkea sitä mitä ennenkin, enkä jää kotiin suremaan. Se on hirveän tärkeää. Mulla pitää aina olla joku tavoite. En jotenkin pärjää, jos ei mulla ole jotain kiinnekohtaa tulevaisuudessa.

Ihan hyvässä kunnossa mä olen ollut turvotuksista ja muista huolimatta. Voisihan niitä särkyjä ja kolotuksia olla muutenkin. Jotain hyvää niistä isoista leikkauksistakin on jäänyt, kun me jouduttiin ottamaan siivooja. Siitä en ole luopunut vieläkään, kun se on niin hyvä juttu.